Web

Headline- Suomen yllä leijuu Tre Kronorin kirous –WP Classic–

Kuviokellujat vauhdissa
Media library caption- Kuviokellujat vauhdissa
Preamble- Suomi ei ole kotikisoissaan koskaan voittanut Ruotsia.

Body1 Suomi ei ole kotikisoissaan koskaan voittanut Ruotsia.

Body2 Leijonat kohtaa maanantaina Ruotsin.

Subheadline- Päivän kiinnostavin peli

Body1 Jukka Jalosella riittää Leijonien peräsimessä myyttejä murrettavaksi. Viime keväänä rikottiin kotikisojen mestaruuskirous. Maanantaina pukkaa uutta haastetta, sillä Suomi ei ole vielä koskaan MM-kisojen historiassa voittanut Ruotsia kotikisoissaan.

Body2 Yrittämään on päästy kahdeksan kertaa. Saldo on neljä tasapeliä ja neljä tappiota.

Body2 Illan otteluun Leijonat ei turnauksen kahden avausottelunsa perusteella pääse erityisen tukevista asetelmista, sillä joukkueen yhteispelissä on ollut valtavasti hakemista. Toki edellisen Saksa-ottelun kolmas erä paljasti, että värkeissä on varaa ja tosipaikassa joukkue pystyy jo nykyisellään parantamaan aika paljonkin pelaamistaan.

Body2 Itse uskon jalosmaisen joukkueen parantamistrendin näkyvän maanantaina Leijonien pelaamisessa. Ruotsia vastaan pelaajien automaattinen virittyminen hyvälle tasolle tapahtuu paljon helpommin kuin vaikkapa Saksaa vastaan. Pelillisesti Ruotsilla ei puolestaan ole samanlaista pelinopeusvalttia käytössään kuin USA:lla Suomen avausottelussa. Tämä helpottaa puolustuspelaamisen suunnittelua ja toteutusta.

Body2 Ruotsin joukkueen todellisesta tasosta ei kannata Saksa- ja Itävalta-otteluiden perusteella sanoa vielä juuri mitään. Myöskään sinikeltaisten ei ole tarvinnut laittaa parastaan pöytään. Silti joukkue on kaarrellut toistaiseksi kaksi voittoa päästämättä maaliakaan omiin (maaliero 6–0).

Body2 Koska kyse on alkusarjan ottelusta, jossa kummallakaan ei vielä ole akuuttia tarvetta voittaa tai pitää peliä muutenkaan ääritiukkana, uskon illan ottelun luonteen olevan vauhdikas. Odotuksissa on turnauksen toistaiseksi paras peli. Leijonilla voi laskea ottelussa olevan jopa normaalia Ruotsi-ottelua enemmän näytönhalua kahden ensimmäisen ottelun kovankin kritiikkisateen jäljiltä.

Body2 Kokoonpano-osaston merkittävin havainto on se, että avausottelussa USA:ta vastaan pelannut Emil Larmi palaa maalille huilatun Saksa-ottelun jälkeen. Suhtaudun edelleen hieman skeptisesti Larmin ykkösmaalivahdin asemaan.

Body2 Siitä huolimatta pidän Suomea selvänä (42/23/35) suosikkina Ruotsia vastaan. Suomella on lisäksi tekninen lepoetu Ruotsin pelattua sunnuntaina iltaottelun Itävaltaa vastaan.

Body2 Suomi–Ruotsi alkaa kello 20.20.

Subheadline- Päivän paras vetovihje

Body1 Vedonlyönnillisesti Suomi–Ruotsi on yllättävänkin mielenkiintoinen ottelu. Ruotsin puhdas saldo (heikkoja vastustajia vastaan) ja Suomen ehkä jo hieman liikaakin kritiikkiä saanut vaillinainen joukkuepelaaminen vääristävät mielestäni kertoimia Ruotsin suuntaan.

Body2 En alkusarjan ottelussa laske myöskään joukkueiden historiasaldosta minkäänlaista painemiinusta Suomella. Potentiaaliltaan Suomi on Ruotsia parempi joukkue. Monivuotinen historia on näyttänyt, että Jukka Jalosen joukkueet parantavat turnausten edetessä.

Body2 Mielestäni Suomi on illan ottelussa jopa selvästi Ruotsia parempi pelivalinta sekä suoran voiton 2,38-kertoimella että lopullisen voiton 1,81-kertoimella. Molemmat kertoimet ovat myös markkinoiden parhaita tarjouksia.

Body2 Myös maalimäärällisesti tässä on paikka haastaa Veikkauksen vähämaalinen näkemys. Vaikka Ruotsi ei ole turnauksessa päästänyt vielä maaliakaan, on ennenaikaista päätellä joukkueen puolustuspelaamisen olevan mitenkään poikkeuksellisen hyvää.

Body2 Suomen osalta taas puolustajien pelinopeuden puute aiheuttaa hyvin todennäköisesti tässäkin ottelussa ongelmia omassa päässä. Lisäksi näen Larmin edelleen jonkinlaisena ”overoittavana” tekijänä. Yli 4,5 maalista tarjottu 1,94 on sekin varmuudella ainakin hyvin lähellä pelikelpoista.